Esittely


Mynämäellä sijaitseva Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopisto on perustettu jo vuonna 1909. Oppilaitos on erikoistunut perinteisiin käsityöammatteihin. Käsi- ja taideteollisuusalalla arvostetaan ihmisen kokonaisvaltaista kehitystä, yksilöllisyyttä, vastuullista omatoimisuutta, aloitteellisuutta ja luovuutta. Suomalaisen kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen, ympäristöarvojen huomioiminen, oikeat raaka-aineet ja tekemisen ilo rakentavat työlle sopivan perustan. Oppilaitoksessa on myös paneuduttu opiskelijoiden yrittäjyysvalmiuksien kehittämi­seen antamalla mahdollisuuksia oman tuotan­non suunnitteluun, tuotekehittelyyn ja näytte­lytoimintaan jo opiskeluaikana.  

Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopisto tarjoaa mahdollisuuden kokeilla ja kehittää omia kädentaitoja kahdessa eri koulutusohjelmassa. Tuotteen suunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelmassa voi suuntautumisalaksi valita metalli-, puu-, tekstiili- tai vaatetusalan. Rakennusrestaurointia on mahdollista opiskella ympäristön suunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelmassa.

Oppilaitoksen toisen asteen koulutuksessa hiotaan tietoja ja taitoja noin kolme vuotta, minkä aikana suoritetaan artesaanin tutkinto (120 ov). Ensimmäisenä opiskeluvuotena käydään läpi ammatillisia perusopintoja. Niihin kuuluvat koulutusohjelmien perustekniikat, yleisimmät työvälineet sekä eri materiaaleihin tutustuminen. Toisena ja kolmantena vuonna opiskelija voi suuntautua oman kiinnostuksensa mukaisiin valmistustekniikoihin ja tuotteisiin. Lisäksi artesaanin tutkintoon kuuluu tärkeänä osana 20 ov työssäoppimista. Oppilaitos antaa myös jatko- ja täydennyskoulutusta.
 

”Hyvällä artesaanilla on muuttuvassa maailmassa sydän ja peukalo paikallaan!”